Nykyisin osassa asuntoja on sisäovi, mutta ei kaikissa. Sisäoven puute tai huono kunto heikentää ilmanvaihtoa ja aiheuttaa porrashuoneisiin turhaa melua ja hajua.
Yhtiökokous on päättänyt, että jokaiseen asuntoon hankitaan sisäovi ulko-oven yhteyteen. Niissä asunnoissa, joissa sisäovi on, se tarvittaessa kunnostetaan vastaamaan uutta tasoa. Tarvittaessa ulko-ovia myös tiivistetään.
Sisäovien hankinta rahoitetaan tasavastikkeella, eli samansuuruisena / asunto. Budjettihinta on 310,-/asunto.
Toteutunut lopullinen kustannus määrättäisiin tasavastikkeen suuruudeksi.
Niille osakkaille, jotka aiemmin ovat jo sisäoven hankkineet, annettaisiin hyvitys sen suuruisena, minkä taloyhtiö säästää sen ansiosta, eli enintään 310,-/asunto. Mikäli vanha sisäovi vaatii kunnostusta, kustannus vähennetään hyvityksestä.
Lopullinen lukumäärä ja tarve kartoitetaan lukkotöiden yhteydessä. Asennukset tehtäneen alkuvuonna 2015.
Lamellitalojen päädyt
/in Tiedotteet /by Joel KarvinenMatalien, ns. lamellitalojen päädyt tullaan pesemään, paikkaamaan ja maalaamaan syksyn 2014 ja kevään 2015 aikana. Sää määrää aikataulun.
Urakka on suunniteltu Insinööritoimisto Conditio Oy:n toimesta ja kilpailutuksen jälkeen työ on tilattu Rakennusliike OTE Oy:ltä.
Työt alkavat Kivisaarentie 12 päädystä ja liikkuvat järjestyksessä ja peräkkäin Kivisaarentieltä Heteniitynpolulle ja sieltä Heteniityntielle.
Sisäovien asentaminen ulko-oven yhteyteen
/in Remontit /by Joel KarvinenNykyisin osassa asuntoja on sisäovi, mutta ei kaikissa. Sisäoven puute tai huono kunto heikentää ilmanvaihtoa ja aiheuttaa porrashuoneisiin turhaa melua ja hajua.
Yhtiökokous on päättänyt, että jokaiseen asuntoon hankitaan sisäovi ulko-oven yhteyteen. Niissä asunnoissa, joissa sisäovi on, se tarvittaessa kunnostetaan vastaamaan uutta tasoa. Tarvittaessa ulko-ovia myös tiivistetään.
Sisäovien hankinta rahoitetaan tasavastikkeella, eli samansuuruisena / asunto. Budjettihinta on 310,-/asunto.
Toteutunut lopullinen kustannus määrättäisiin tasavastikkeen suuruudeksi.
Niille osakkaille, jotka aiemmin ovat jo sisäoven hankkineet, annettaisiin hyvitys sen suuruisena, minkä taloyhtiö säästää sen ansiosta, eli enintään 310,-/asunto. Mikäli vanha sisäovi vaatii kunnostusta, kustannus vähennetään hyvityksestä.
Lopullinen lukumäärä ja tarve kartoitetaan lukkotöiden yhteydessä. Asennukset tehtäneen alkuvuonna 2015.
Lukkojen ja avainten uusinta
/in Tiedotteet /by Joel KarvinenTaloyhtiössä uusitaan lukitusjärjestelmä loppuvuoden 2014 aikana. Uusi lukitusjärjestelmä on iLOQ.
iLOQ on maailman ensimmäinen elektroninen lukitusjärjestelmä, joka kehittää tarvitsemansa sähköenergian avaimen työntöliikkeestä. Avaimet ja lukot toimivat siksi ilman paristoja ja lukkosylinterien asennus voidaan tehdä ilman kaapelointia. Vahvasti salattu järjestelmä mahdollistaa joustavan ja turvallisen pääsyoikeuksien hallinnan koko taloyhtiössä.
Järjestelmällä pystytään turvallisesti mahdollistamaan eri avainten oikeudet toimia eri tiloissa. Perinteisesti Kivisaarentiellä ei ole pystynyt sarjoittamaan yhtään lukkoa siten, että kaikkien asuntojen avaimet sopisivat siihen. Nyt kun uusien kerho-, liikunta- ja verstastilojen toteutus on käynnissä, tarvitaan parempia tuotteita.
Järjestelmän vahvuus on myös se, että kateissa tai väärissä käsissä olevat avaimet pystytään helposti poistamaan järjestelmästä eikä niitä voida käyttää väärin. Asuntojen uudelleen sarjoitukset ja lisäavaimet ovat huomattavasti nopeampia ja edullisempia kuin nykyisin.
Asiasta jaetaan lisää tietoa ennen töiden aloittamista.